Hiljaisen kansan sähköistä jupinaa

Suomalaiset ovat alistuvaa kansaa.

Olipa kyseessä sitten Ruotsin kuningas tai Venäjän tsaari, alamaiset ovat aina kunnioittaneet ylemmän tahtoa mukisematta ja välttäneet nostamatta suurta ääntä edes hallinnon epäkohdista – tiettyyn rajaan saakka tietenkin. Ylipäätään suomalaisten suuri enemmistö kuitenkin varsin tunnollista väkeä, jotka kunnioittavat esivaltaa ja arvostavat laillisuutta. Suomalaiset siis nielevät mukisematta aivan kaiken, mitä heille syötetään? – Ei aivan niinkään. Suomalaisten tyyppipiirteisiin on nimittäin aina kuulunut juoruaminen, pienten porukoiden kesken tapahtuva olojen kritisointi. Viime vuosikymmenen aikana tämä aiemmin lähinnä työpaikkojen kahvipöytiin keskittynyt yhteiskunnallinen keskustelu on noussut todenteolla esiin sen siirryttyä internetin ihmeelliseen maailmaan. Puhutaan verkkovaikuttamisesta, jonka uskotaan olevan lähes yhtä tehokas kuin menneiden vuosikymmenten kadunastujaiset. Onko se?

Kun keskieurooppalainen suuttuu yhteiskunnallisiin oloihin, hän ryntää kadulle vaatimaan hallituksen eroa ja parannuksia asioihin. Mielenosoitukset ovat arkipäivää sellaisissa valtioissa kuin Kreikka, Ranska ja Saksa. Jopa Ruotsissa järjestetään silloin tällöin suuria mielenilmauksia kaikkia koskettavista asioista. Suomessa asiat eivät ole näin. Sitten 1970-luvun suomalaiseen valtavirran poliittiseen elämään ei ole kuulunut kaduilla marssiminen minkään asian puolesta. Suomalaiset ovat muutenkin varsin haluttomia käyttämään omia vaikutusmahdollisuuksiaan yhteiskunnassa, esimerkiksi kuntalaisaloitteet ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi. Ainoa vaikuttamisen muoto, joka tuntuu tänä päivänä olevan suosittua, on juuri netti. Netti koetaan helpoksi tavaksi vaikuttaa asioihin ja saada oma ääni kuuluviin, eikä sen tekemiseksi tarvitse poistua kotoa tai katsoa säätiedotuksia. Tärkeää on myös nettivaikuttamisen mahdollistama nimettömyys, joka sopii hyvin kuvaan ujosta, vaatimattomasta ja häveliäästä suomalaisesta ”vaikuttajasta”.

Toimittaja Riitta-Liisa Snellman arvioi valtakunnan päälehti Helsingin Sanomissa 4.6.2006, että suututtuaan suomalaisten ryntääminen verkkoon on esimerkiksi ranskalaisten kadulle ryntäämiseen verrattuna ”vähemmän näyttävä, mutta tehokas”. Tähän sisältyy mielestäni melko osuvasti suomalaisten tapa ajatella verkkovaikuttamisen vaikutuksista. Ajatellaan, että netti on samanlainen joukkoviestin kuin vaikkapa sanomalehdet, televisio tai radio. Nettipalstojen kirjoittelut muistuttavatkin ehkä juuri tästä syystä hyvin paljon sanomalehtien yleisönosastopalstojen vuodatuksia, toki kirjoitusvirhein varustettuna. Netti kuitenkin eroaa kaikista joukkoviestimistä siinä, että sen sisältöön tutustuminen vaatii oma-aloitteisuutta huomattavasti enemmän kuin juuri radio tai televisio. Siinä missä valtakunnallisia tv-kanavia on ehkä kymmenkunta, lehtiä muutama ja radiokanaviakin vain kourallinen, on netissä miljoonia, ellei miljardeja erilaisia sivustoja. Se että joku sattuu lukemaan juuri sinun nerokasta kannanottoasi netissä, on huomattavasti epätodennäköisempää kuin Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksen kohdalla.

Verkkovaikuttamisen hienous on luonnollisesti siinä, että sinne omien ajatusten heitteleminen on suhteellisen helppoa, eikä välttämättä vaadi minkäänlaista ennakkosensuuria. Täysin omaehtoisuuteen perustuvia nettisivustoja, kuten blogeja ja henkilökohtaisia kotisivuja, on olemassa pilvin pimein. Keskustelupalstoja eri teemoilla on oikeastaan joka lähtöön ja niissä saatetaan käydä erittäin korkeatasoistakin keskustelua. Silti valtamedialle, joka loppujen lopuksi kuitenkin määrittelee päivän polttavat puheenaiheet myös netissä, ei suinkaan ole aivan sama, kuka ajatuksia esittää. Netissä pätevät myös tosi elämän julkisuuden lait: julkkis tosielämässä on myös julkkis netissä. Siksi päämedioiden otsikoihin nousevat blogikirjoitukset ovat aina isokenkäisten vaikuttajien, kuten poliitikkojen aikaansaannoksia. Tavallinen rivisuomalainen saa kirjoittaa oikeastaan mitä tahansa, vasta kunnanvaltuutetun kirjoittelusta nousee kohu. Keskustelun herättäminen yli keskustelufoorumeiden ei tavalliselle ihmiselle ole yhtään sen helpompaa kuin muissakaan medioissa.

Kommunikaatiovälineenä netin merkitystä ei kuitenkaan voine liiaksi hehkuttaa: netti on tarjonnut erittäin helppoja väyliä päästä puheisiin kenen tahansa kanssa, aina huippu-urheilijoista politiikan voimahahmoihin. Tässä ei tietenkään voi olla mainitsematta facebookia, joka omalla tavallaan on tuonut päättäjät lähemmäs ihmisiä – vaatien luonnollisesti molemminpuolista aktiivisuutta esimerkiksi keskusteluyhteyden luomiseksi. Netti on suunnattoman suuri, osin vielä hyödyntämätön mahdollisuus tuoda jokainen päättäjäksi pyrkivä kansalaisten helposti tentattavaksi, ja tätä kautta vaikuttaminen suoraan päättäjiin voisi netin avulla lisääntyä. Näin äänestäminen ei enää olisi enää liikkuville äänestäjillekään pelkkää arpapeliä, jossa punnitaan tänä päivänä lähinnä puolueiden imagoja ja näkyvimpiä naamoja niiden komeuden mukaan. Tuskin mikään muu vaikuttamisen väylä on koskaan pystyvä samaan!

Minä olen mielenosoitusten ihailija ja kiihkeä puolustaja, mutta pyrin silti hyödyntämään netin mahdollisuudet yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä. Vaikka nettikirjoittelulla tai -keskusteluilla ei asioita otsikoihin nostetakaan, on sillä kuitenkin hätkähdyttävä merkitys kommunikaatio- ja verkostoitumiskanavana. Parhaillaan verkkovaikuttaminen on juuri muita vaikuttamismuotoja tukevana välineenä: paitsi että sieltä voi löytää samanhenkistä seuraa, sen avulla voi nopeasti kutsua koolle esimerkiksi juuri mielenosoituksen tai jatkaa kansalaisjärjestön kesken jäänyttä kokousta. Tuskinpa enää kukaan lähtisi näissä asioissa sanomalehtiä tai puhelimia käyttämään