Minua pyydettiin listaamaan kaksitoista kappaletta joita rakastan, joilla on minulle jokin erityinen merkitys, jotka puhuttelevat minua, jotka nostattavat minussa vahvoja tunteita, tai jotka vain ovat jääneet erityisellä tavalla mieleeni. Vaikka yleensä kammoan kaikkia facebookin kiertokyselyitä, näin tässä tehtävässä mielenkiintoisen mahdollisuuden yrittää valottaa omaa ajatusmaailmaani, tunnehistoriaani ja musiikkimakuani. Sen vuoksi muuten asiapitoinen blogini saa nyt tuntea tällaisen poikkeuksen häpeän niskassaan. Antakaa anteeksi.
(jännitteen luomiseksi teen nämä käännetyssä järjestyksessä)
12. Sentenced - Routasydän
Jep. Oululaisena jääkiekkohulluna tämä tuskin vaatii sen kummempia perusteluja. Aivan saatanan kova biisi, joka hakkaa jokereiden rockyt ja Kuopion kalpaukot mennen tullen! Kuuntelen säännöllisesti ainakin kerran viikossa.
11. Michael Jackson - Smooth Criminal
Tällä hienolla biisillä on kovasti tunnearvoa. Tämä oli yksi niistä kappaleista, joita meillä tanssittiin wanhojen tansseissa! Päätin jo aikaisessa vaiheessa sisällyttää tälle listalle jonkun tuohon upeaan ajanjaksoon kuuluneen kappaleen, ja koska en kirveelläkään Lady Gagaa suostu listalleni laittamaan, valinta oli lopulta selvä — eikä vähiten siksi, että kyseessä on Jacksonin uran paras kappale. Näin uskallan väittää, vaikka tällaisista makuasioista on suorastaan vaarallista rueta kiistelemään.
10. Bob Dylan - The Times They Are A-Changin'
Askel vasempaan päin ja yhteiskunnallisuutta peliin. Tämä kappale on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. On käsittämätöntä, miten pelkästä akustisesta kitarasta ja laulutaidottoman miehen honotuksesta voi saada aikaan jotain näin pysäyttävää ja ajatuksiaherättävää. Tämä oli myös ensikosketukseni Bob Dylanin tuotantoon, joten tunnesyitä on myös mukana. Ja helvetti se Watchmenin intro, jossa tätä käytettiin, ei ole sen enempää eikä vähempää kuin mestarillinen!
9. Kaj Chydenius - Eläköön sosialismi!
Tämä biisi oli ensikosketukseni poliittisen laululiikkeen upeaan tuotantoon. Vaikka biisi on KIELTÄMÄTTÄ hiukan vanhanaikainen, naiivi, champ ja osittain varmasti jopa typerä, löytyy siitä silti sellaista aatteen paloa ja nostalgiaa, ettei sitä voi olla rakastamatta. Biisi on muuten alunperin kuubalainen sosialismi-veisu, josta muistutuksena meripioneerien huulilta kajahtaa tässäkin versiossa "Lenin, (José) Martin, Fidel Castro". Arvatkaa vaan, menikö kauan ottaa selvää tuostakin asiasta :(
8. The Beatles - Octopus's Garden
Okei okei, myönnetään: tämä kappale ei todellakaan ole kyseisen bändin paras, koskettavin, vaikuttavin tai puhuttelevin tuotos. Mutta silti se on niin pirun mukava kappale, että se saa minut aina todella hyvälle tuulelle! Hyräilykappaleiden ehdottomaan eliittiin kuuluva biisi toimii myös erinomaisena metaforana kaikille eskapisteille niinä hetkinä, kun tahtoisi vain kadota pinnan alle mustekalan puutarhoihin aaltojen keskelle - ja kukapa meistä ei haluaisi! Kerrotaakoon vielä, että Beatles on suosikkiyhtyeeni.
7. Vesa-Matti Loiri - Hyvää puuta
Sanokaa mitä sanotte, minä rakastan tätä jätkää! Loiri on sen verran kova tekijä suomalaisessa viihdemaailmassa, että jo pelkästään siitä syystä hän ansaitsee tulla mainituksi listallani. Mutta (onneksi) se ei tälle aikamme legendalle riitä, vaan tällä kappaleella hän todella ansaitsee paikkansa - jopa törkeän heikolla sijoituksella! Loiri on uskomaton tulkitsija kappaleelle kuin kappaleelle, mutta en olisi ikinä uskonut hänen pystyvän uransa ehtoopuolella parhaaseen saavutukseensa. Hyvää puuta on hämmästyttävän kaunis kappale, jonka sisältää sellaisen koukun, joka loppupuolella herkistää kyyneliin. Tähän pysyy vain Vesa-Matti Loiri, yksi lapsuuteni suurista sankareista.
6. John Lennon - Working class hero
John Lennonin väkevin musikaalinen tuotos iskee suoraan tämän mädän yhteiskunnan kylmimpään ytimeen. Kappale kertoo, kuinka sinut laitetaan tuntemaan itsesi pieneksi, sinua vihataan jos olet viisas ja hyljeksivät jos olet tyhmä, kunnes olet niin vitun hullu että tottelet sokeasti käskyjä kuin käskyjä. Millainen yhteiskunta voi tehdä tällaista? Liian monet ihmiset saavat tänä päivänä samaistua Lennonin tulitukseen, joka osuu niin tarkasti suoraan ytimeen että kipeää tekee.
5.Alexander Rybak - Dolphin
En tiedä miksi, mutta löydän itseni tästä paremmin kuin mistään muusta laulusta. Kappale kertoo yksinäisyydestä, mutta on luonteeltaan optimistinen satu, jota korostaa omaperäinen kappalerakenne ja hienot melodiat. Ja sanoitus... se on jotain liian osuvaa. Rybak on todella uskomattoman lahjakas artisti, jolla todella löytyy annettavaa muuallakin kuin idolseissa ja euroviisuissa. Ihan oikeasti. Kuunnelkaa tämä biisi ja sanokaa, että olen väärässä!
4. J. Karjalainen - Sankarit
Tällaisia kappaleita osuu kohdalle vain harvoin. Vaikka J. Karjalainen edustaakin loppujen lopuksi melko perinteistä Dylan-vaikutteista folk- ja country-musiikkia, tällä kappaleella hän osui sen verran tukevasti suoraan napakymppiin, ettei kappaleen kulttiasema ole tyhjästä tullut. Kappale huokuu sellaista nostalgiaa, klassisuutta ja tunnelmaa, ettei siitä vain voi olla vaikuttumatta. Kukaan tuskin ihmettelee, miksi Sakari Kuosmanen levytti kappaleen uudelleen jääkiekon vuoden 1995 MM-kullan kunniaksi: tämä kappale nimittäin vetää helposti vertoja astetta klassisemmalle Queenin "We are the championsille".
3.Eppu Normaali - Vihreän joen rannalla
Kaunis kappale, jolla on aivan valtavasti tunnearvoa. Tähän kappaleeseen kiteytyy paitsi joitain todella upeita muistoja, myös se kaikki katkeruus ja tuska, mikä syntyi noiden muistojen osoittautuessa illuusioksi, tuhoutuessa ja kadotessa. Kappaleen kypsän nostalgia on myös yllättävän terapeuttista.
2. Joy Division - Love will tear us apart
Kaunein rakkauslaulu ikinä. Paitsi ettei se ole "kaunis", eikä liioin "rakkauslaulu". Tätä biisiä on kaikki syy pitää maailman katkerinpana balladina kaikkein mahdottomimmille tunteille, jotka tuodaan esiin jo laulun nimessä esiintyvässä ristiriidassa. Ian Curtisin kolkko ääni, synkeät soinnut ja kylmän kolea saundi tekevät kappaleesta sellaisen mestariteoksen, jolle ei toistaiseksi ole vielä löytynyt vertaista. Ja onhan se vielä kerrottava, että kappale löytyy hyllystä 7'' vinyyli-singlenä!
1. John Lennon - Imagine
Mitä voin enää sanoa? Antaa kappaleen puhua puolestaan ja keskitytään me kuvittelemaan, millainen tämä maailma voisi olla. Tässä on meille se korkein tavoite niin kauniissa muodossa, että haluaisin tavata sen ihmisen, joka ei tätä utopiaa allekirjoita. Ehdottomasti vaikuttavin, kaunein ja merkittävin musiikkiteos koskaan, sikäli kun minä olen asiasta päättämässä. Kiitos John Lennon<3
5 kommenttia:
Ettei Elmo ole nyt populistipoliitikoksi ryhtynyt? Missä on taas vahva ideologinen ja teräksen luja kritiikki ja ihmisiä pelastava kirjoitus!?
Hyvä. Imagine ensimmäisenä! Huomaa että olet pasifisti pahimmasta/parhaasta päästä.
Minä luulen, että se kritiikki kiteytyy juuri siihen, että listalla loistaa John Lennon eikä Lady Gaga.
"muuten asiapitoinen blogini saa nyt tuntea tällaisen poikkeuksen häpeän niskassaan. Antakaa anteeksi."
Saat anteeksi!
John Lennon on mahtava. Suuri sankari. <3 Ja toi Imagine on aivan mahtava biisi. Saa melkein minutkin itkemään.
Lähetä kommentti