10. marraskuuta 2009

Kannanotto opettajien sijaisuuksien puolesta

Paikallislehteen lähettämäni kannanotto opettajille myönnettävien sijaisuuksien puolesta syntyi viime viikkojen kokemusten ja kentällä käytyjen keskustelujen pohjalta. Onhan se hämmästyttävää, että tällaisestakin asiasta saa halutessaan mahdollisimman hankalan.

Sairastuneiden opettajien tilalle hankittava sijaiset


Influenssa-epidemian riehuessa pahimmillaan monien koulujen työrytmi järkkyy. Eniten tästä kärsivät juuri oppilaat, jotka paitsi omiensa, myös opettajien poissaolojen vuoksi jäävät vaille laadukasta opetusta. Tätä valitettavaa, mutta luonnollista haittaa voitaisiin kuitenkin torjua nykyistä paremmin, elleivät niin useat koululaitoksen pihtaisi sijaisuuksien myöntämistä sairastuneiden opettajien tilalle. Liian monessa koulussa oppilaat ovat joko jonkun toisen, tai eivät kenenkään opettajan vastuulla. Oppilailla on mielestäni oikeus saada opetussuunnitelmassa määrättyä opetusta, vaikka kurssia vetäjä opettaja olisi estynyt sitä pitämään.

Erityisesti lukion kohdalla asian tärkeys korostuu: lukio on toisen asteen oppilaitoksena kurssikirjojen ja erilaisten maksujen kautta osittain maksullinen koululaitos, joka eroaa näin merkittävästi peruskoulusta. Tunteja on vähemmän, samoin asioiden läpikäymiseen varattua aikaa. Asiakokonaisuudet ovat kuitenkin huomattavasti laajempia ja haastavampia. Tämän vuoksi opettajien sairastumiset näkyvät vieläkin selvemmin oppimisen tasossa, sillä läheskään kaikki opiskelijat eivät kykene vaikeimpien asioiden itsenäiseen opiskeluun. Eikä heidän tarvitsekaan, sen vuoksi he ovat tulleet lukioon. Tämän vuoksi koulujen täytyy muistaa tarkoituksena ja asettaa aina tärkeimpien asiakkaidensa etu ensisijaiseksi.

Ei ole sairastuneiden opettajien vika, etteivät he kykene tekemään työtään. Ongelma on järjestelmässä, jos se ei ota tällaista inhimillistä ja luonnollista mahdollisuutta huomioon. Sairastumiset ovat arkipäiväisiä murheita kaikissa ammateissa, opetustyö ei ole poikkeus. Sijaisuuksien antaminen olisi hyväksi paitsi oppilaille, myös opettajille, joiden ei tarvitsisi enää riskeerata terveyttään tulemalla töihin liian aikaisin. Lisäksi sijaisuuksia täyttävät opettajat saisivat tämän myötä työkokemusta, joka parantaisi heidän asemaansa työelämässä.

Suomalaisnuorten oppivelvollisuus on ennen kaikkea oikeus. Siksi kuntien on huolehdittava, että tämä oikeus toteutuu poikkeustilanteissakin riippumatta siitä, miten paljon "säästöä" siitä pihtaamalla kertyisi. Nuorissa säästäminen on lyhytnäköistä touhua, jollainen vain varmistaa säästöliekin jatkumisen vielä pitkään tulevaisuudessa.

Elmo Rautio


7 kommenttia:

Sami Hautajärvi kirjoitti...

Samaa mieltä, jokaisen sairastuneen opettajan tilalla pitäisi aina olla sijainen. En tiedä sitten, onko kunnilla yksinkertaisesti niin huono rahatilanne, ettei sijaisia kyetä palkkaamaan.

Vaikeammat asiat, joita ei ole tajunnut, voi kyllä kysyä myöhemmin opettajalta, vaikkapa välitunnilla tai koulun jälkeen. Toisaalta, jos näitä kyselijöitä on suurikin joukko, siitä muodostuu opettajalle ajallisesti aika isokin ongelma. Helpommat asiat kuitenkin oppii itse, jos vain vaivautuu opiskelemaan. Tämä ei tosin ainakaan meidän lukiossa aina toteudu opettajan poissaollessa. Sitä vain häivytään käytäville tai johonkin norkoilemaan ja jätetään kokonaan kyseisen tunnin asiat opiskelematta. Kyllä jo lukioikäisen pitäisi osata ottaa vastuuta omista opiskeluistaan, kun ajatellaan, ettei esim. yliopistossa kukaan ole vahtimassa, teetkö mitään vai raavitko persettä päivät pitkät. Tai viimeistään tässä vaiheessa on hyvä alkaa opettelemaan vastuun ottamista.

Elmo Rautio kirjoitti...

Näinhän se tietysti on, että vastuu oppimisesta on ensisijaisesti opiskelijalla. On kuitenkin niinkin, että tämän vuoksi opiskelijalla on myös oikeus saada opetusta sovittuna aikana. Se kuuluu ikään kuin diiliin.
Kyllä itsenäisiä töitä voi olla - ja onkin ihan riittämiin - mutta kaikki eivät vain kykene opettelemaan kaikkia asioita itsekseen ilman ohjausta.

Sitä paitsi sijaisuudet ovat aina hyvä juttu. Sijaisuuksien myötä syntyy yhä pätevimpiä, uusia opettajia viemään tiedon valtikkaa uudemmille sukupolville - näin kauniisti sanottuna :D

Jonna kirjoitti...

Miten kuvittelet, että yht'äkkisesti sairastuneiden opettajien tilalle saadaan ilman minkäänlaista varoitusaikaa pätevä sijainen esimerkiksi niinkin lyhyeksi ajaksi kuin viikoksi?

Elmo Rautio kirjoitti...

Oma äitini on opiskellessaan ollut useamman kerran lyhytaikaisena sijaisena. Jokainen sijaisuus on ollut erittäin tärkeää työkokemusta, joka on varmasti edesauttanut vakituisen työpaikan saamiseen.

Oppettajista on sen verran ylitarjontaa, että kuvittelisi jokaiselle sijaisuudelle olevan kysyntää. Suosittelisin esimerkiksi yhteydenpitoa yliopiston kanssa, niin asia tulisi hoidettua.

En minä usko, että ongelma on sijaisien löytämisessä. Paljon todennäköisempää on, että kyse on puhtaasti rahasta.

Anonyymi kirjoitti...

Pitäisi perustaa sijaisopettajapankki. Kun puhelin soi, ottavat kirjat kainaloon ja pitävät opiskelijat ruodussa.

Anonyymi kirjoitti...

"Oma äitini on opiskellessaan ollut useamman kerran lyhytaikaisena sijaisena. Jokainen sijaisuus on ollut erittäin tärkeää työkokemusta, joka on varmasti edesauttanut vakituisen työpaikan saamiseen."

Totta on, että työkokemuksesta on varmasti hyötyä, mutta vaadit tekstissäsi PÄTEVÄÄ sijaista. Eihän opiskelijaksi opiskeleva ole vielä pätevä.

Elmo Rautio kirjoitti...

Minun mielestäni pätevyys on muutakin kuin paperi kourassa.