Ihmeiden sota

Talvisota on todellinen ihme.

Sellainen se ei tosin ollut vielä syttyessään 1939, mutta 70 vuotta myöhemmin siitä on kasvanut sellainen aivan puhtaimmillaan: suomalaisten oma palvonnan kohde, tarkoin varjeltu myytti, joka parantaa kaikki historian haavat ja johon vetoaminen on sopivaa tilanteessa kuin tilanteessa. Nykyään valtamedia, saati isänmaallinen oikeisto eivät ikimaailmassa jätä tilaisuutta käyttämättä voidessaan jotenkin vedota talvisotaan. Periaatteessa talvisota ja "talvisodan henki" tuntuvat käyvät perusteluiksi aivan kaikkeen, aina yleisestä asevelvollisuudesta hallituksen veropolitiikkaan ja Mannerheim-elokuvasta pakkoruotsiin.

Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan nuoret ja keski-ikäiset arvostavat talvisotaa enemmän kuin aikaisemmat sukupolvet. Vaikka talvisodan henki on nostettu sisun rinnalle kansalliseksi käsitteeksi, minun mielestäni asiassa piilee jotain hyvin huolestuttavaa. On nimittäin selkeä ero arvostaa sotaa itsessään, kuin siihen osallistuneita sotilaita.

Ei ole koskaan syytä unohtaa, miten kaukana talvisodan arki oli siitä gloriasta, johon se tänä päivänä ollaan puettu. Sota on kamala asia, sitä ei saa muuksi vaikka kuinka yrittäisi, eikä loukkaa veteraanien kunniaa tai muistoa sanoa tämä asia ääneen. Pikemminkin päinvastoin: jälkipolvien kiihkoilu talvisodan sankarillisuudesta ja hengestä on kaikkea muuta, mitä sotaveteraanit inhimillisinä olentoina toivoivat taistellessaan tämän maan puolesta. He taistelivat pakon edestä sen vuoksi, ettei kenenkään tämän maan lapsen tarvitsisi enää koskaan aseeseen tarttua. Nyt näiden ihmisten nimellä ja muistolla hiillostetaan omatuntoja kutsunnoissa ja viljellään verikukkia ympäri Lähi-itää trans-atlantisten suhteiden lujittamiseksi. Herää kysymys, kuka tässä tekee kunniaa ja kenelle?

Tosi asiassa talvisota oli merkittävä voitto ennen kaikkea suomalaiselle sotapropagandalle, jolla oli merkittävä vaikutus taistelutahdon uudelleensytyttämiseksi jatkosotaan ryhdyttäessä. Itse sodan kulku ja lopputulos eivät kuitenkaan olleet seurausta talvisodan hengestä tai suomalaisten ylivertaisuudesta, vaan puhtaasti puna-armeijan heikkoudesta, kyvyttömyydestä käyttää määrällistä ylivoimaansa hyväkseen. On myös muistettava, että Suomi oli Stalinin sotapolitiikan sivujuonne, päämäärän ollessa luonnollisesti Saksa. Näiden faktojen lausuminen ääneen saattaa olla epäisänmaallista, mutta myyttien pystyttäminen valheille voi olla jopa vaarallista.

Suomalainen talvisotahehkutus ei kuitenkaan ole maailmanlaajuisesti millään tavalla uusi ilmiö: Venäjän yhtenäisyyttä pönkitetään vielä tänäkin päivänä suuren isänmaallisen sodan muistolla, joka nähdään entisen neuvostovaltion suurimpana saavutuksena. Kiinalaiset katsovat maansa nousun alkaneen siitä hetkestä, kun kommunistit Mao Zedongin johdolla voittivat Kiinan sisällissodan. Vankempien symbolien puutteessa sota näyttäytyy hyvin helposti kansallisena symbolina, yhdistäjänä, lujittajana. Todellinen yhdistyminen tapahtui kuitenkin paljon ennen sotia, poliittisten päätösten kautta: ilman eheytyspolitiikkaa tämä myyttisen talvisodan ihmekin olisi ollut katastrofaalinen tappio.

Veteraanit taistelivat itsenäisen isänmaan puolesta, mutta hyvin harvoin kysytään, millaisen isänmaan? Itsenäisyys ja vapaus eivät koskaan ole olleet suorassa syy-seuraus suhteessa toisiinsa, ja oli monen sattuman summa, ettei Suomi seurannut esimerkiksi Viron jälkiä Konstantin Pätsin tapaiseen oikeistodiktatuuriin, vaan pysyi jokseenkin vapaana, demokraattisena tasavaltana. Selvää ei ollut myöskään se, että sodan loputtua Suomi olisi palannut takaisin parlamentarismiin: sotien välisenä aikanahan näin ei käynyt, vaan sodanaikainen eliitti säilytti vallan itsellään, mahdollistaen näin jatkosodan syttymisen.

Nämä asiat muistaen, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Nähdäkseni sen toivottaminen ei aina vaadi kaverikseen nurkkapatriotismia talvisodan kera.