Virkamiesruotsi ja virkakielto

"Jokainen ihminen syntyy vapaana ja tasa-arvoisena", on länsimaalaisen oikeuskäsityksen pitkäaikainen lähtökohta. Ihmistä ei tulisi syrjiä syntyperän, rodun, uskonnon tai mielipiteiden vuoksi, vaan kaikkien tulisi olla lähtökohtaisesti tasa-arvoisia toisiinsa nähden. Etenkin työelämässä tällaisten yleisesti tunnustettujen arvojen sopisi toteutuvan, mutta - hämmästyttävää kyllä - edes meillä Suomessa näin ei ole. Ei, vaikka kansan tahto on toinen. Siitä pitää huolen epäoikeudenmukainen, elitistinen ja hädin tuskin perusteltavissa oleva, pakollinen virkamiesruotsi.

Virkakielto tarkoittaa joidenkin ihmisryhmien rajaamista tiettyjen virkojen ulkopuolelle jollain perusteella. Historiassa virkakielto on kuulunut olennaiseksi osaksi totalitääristen maiden laillisia valvontakeinoja, joilla "epäkelvot" yksilöt on pidetty poissa tärkeimmistä viroista. Se ei kuulu demokraattiseen, tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Silti suomalaisessa yhteiskunnassa virkakielto on tosi asiassa olemassa, koskien kaikkia niitä, jotka eivät täytä maamme keinotekoisen kaksikielisyyden asettamia vaatimuksia.

Erityisesti virkakielto on tosi asia maahanmuuttajille, joille jo suomen kielen omaksuminen on usein hankalaa. He saattavat puhua erinomaisesti venäjää, englantia, arabiaa tai jotain muuta maailmankieltä, mutta silti tämä ei riitä tekemään heistä virkamieskelpoisia, ellei tämä pienelle alueelle rajoittuneen vähemmistömme kieli ole hallussa. Lienee aivan aiheellista kysyä, kuka tästä tosi asiassa hyötyy ja paljonko kielellistä potentiaalia jää tämän seurauksena käyttämättä! Vientivetoisessa Suomessa kielitaitoisille virkamiehille on nimittäin aina tarvetta. Puhuuko parempaa venäjää Venäjältä Suomeen muuttanut, ruotsin kieltä osaamaton henkilö, vaiko Suomessa syntynyt ruotsin taitaja kansalaisopistopohjalta?

Yhtälailla virkakielto on voimassa niille suomalaisille, jotka poliittisista syistä eivät hyväksy virkamiesruotsia. Vähemmistökieli on vähemmistökieli, mutta lainsäädäntömme satoja vuosia jäljessä. Asia on poliittinen sen vuoksi, että kaksikielisyys on nimenomaan poliittinen päätös, ei mikään todellisuuden määrittämä asiain tila. Suomi ei ole kaksikielinen, vaan monikielinen maa, jonka valtakieli on yksin suomi ja vähemmistökielinä ruotsi, venäjä ja saame. On kaikki syy puhua näistä asioista oikeilla termeillä ja pitää pakkoruotsin vastustajia nimenomaan toisinajattelijoina, jotka mielipiteensä vuoksi ovat virkakiellon piirissä.

Emme puhu virkakiellosta, jos ihminen ei saa virkaa puutteellisen koulutuksen vuoksi. Emme myöskään siinä tapauksessa, että jokin hänen fyysinen tai henkinen vammansa tai puutteellisuutensa estää hänen toimimisen virassa. Mutta aivan eri asia on se, jos täysin virkaan kykenevä henkilö, vieläpä lahjakas ja motivoitunut sellainen, ei voi saada virkaa mielipiteidensä, etnisen taustansa tai ajattelutapansa vuoksi. Ei ole miellyttävää ajatella, että poliittinen pakkoruotsi saa suomalaisen lainsäädännön toistamaan samoja hallinnan keinoja, kuin mitä esimerkiksi Turkmenistanissa harjoitettiin: vähän on eroa sillä, täytyykö sinun hallita virkaan päästäksesi ammattisi kannalta epäolennainen vähemmistökieli, vai presidentin kirjoittaman kirjan muutama luku ulkomuistista.

Virkamiesruotsi on paljon törkeämpi kielifasismin muoto kuin enemmän keskustelua herättävä koulujen pakkoruotsi. Vaikka sekään ei ole perusteltua saati hyvästä, on virkamiesruotsissa kuitenkin kyse ihmisten toimeentulosta ja kykyjen hyödyntämisestä yhteisen hyvän vuoksi - ja sitä kautta myös maamme tulevaisuudesta. Minkä vuoksi kielellisesti heikko, mutta muuten erittäin lahjakas lääketieteen kandi ei saisi valmistua sen vuoksi, ettei hallitse kieltä, jota ei välttämättä tule koskaan tarvitsemaan? Onko tulevaisuuden työvoimapula-Suomessa ihan oikeasti varaa tällaiseen ihmisten eriarvostamiseen ja jaotteluun? Ja voidaanko tällaista käytäntöä ihan oikeasti perustella jollain muullakin kuin sillä, "ettei siitä ole haittaa"?

Kuten olen monta kertaa aiemminkin todennut, minun mielestäni virkamiesruotsi on asiallinen vaatimus paikkakunnilla, joissa ruotsi on merkittävä kansankieli. Kaksikielisillä ja yksikielisesti ruotsinkielisillä kunnilla tulee olla Suomessa oikeus vaatia kuntiensa virkamiehiltä virkamiesruotsi, mutta tätä ei missään tapauksessa tulisi soveltaa koko maassa. Vaikka yksikään suurimmista eduskuntapuolueista ei sitä (ruotsinkielisten ääniä kalastellessaan) myönnä, on tällaisella pakottamisella, poliittisella kaksikielisyydellä saavutettu pääasiassa pahaa ja kyseenalaisesti hyvää. Kielifasismi ei ole hyväksi kenellekään, sen kummemmin suomenkielisille kuin ruotsinkielisille itselleenkään. Minä sanon: olisi jo aika lopettaa kielipoliittinen vastakkainasettelu ja alkaa hoitaa kielikysymystä reaalipolitiikan keinoin.