28. huhtikuuta 2010

Vasemmistoliitosta sateenkaaripuolue


Viime eurovaalien jälkeen koko Suomen vasemmisto oli täynnä apatiaa ja pettymystä. Vaalit menivät penkin alle ja toivottomuus leimasi koko kenttää. Aatteemme ei tuntunut enää purevan ihmisiin samaan maalliin kuin aiemmin, eikä vanhoista neuvoista ollut enää apua. Pettymys purkautui vasemmistoliiton puoluejohdon vaihdokseen, joka nosti taas pintaan puolueen sisäiset ristiriidat. Nyt vuotta myöhemmin on jälkiviisaana todettava, että onneksi tämä tapahtui: siitä alkoi suomalaisen laitavasemmiston enemmän kuin tervetullut uudistuminen.

Vasemmistoliitto on tänään julkaissut uudet kasvonsa. Puolue tullaan tästä lähtien tuntemaan poliittisessa keskustelussa pelkästään "vasemmistona", mikä noudattaa hyvää yleiseurooppalaista linjaa. Virallinen nimi säilyy vihreän liiton tapaan vasemmistoliittona, mutta puhekielinen ilmaus on sitä merkittävämpi. Puolueen logosta heivattiin "se-mikälie-linnunnäkönen-juttu" menemään ja tilalle tuli pehmeiden siveltimen vedoin piirretty nelivärinen sateenkaari, joka kattaa värisävyt punaisesta vihreään. Ytimekkäämmän nimen alle piirtyy uusi slogan "rikkautta jolla on arvoa", joka onnistuu hyvin tiivistämään rikkaan länsimaan ongelmien ytimen.

Vuoden 2009 vaalien jälkeen kirjoitin pitkän sepustuksen vasemmistoliiton tulevaisuudesta. Tänä päivänä voin olla onnellinen siitä, että olen osallistunut puolueen tulevaisuus-keskusteluihin ja siten ollut osaltani auttamassa uuden vasemmiston luomisessa: iso osa kirjoittamistani asioista on nimittäin toteunut! Puolue on todella vaihtanut puheenjohtajansa, nimensä ja logonsa, sekä kaikkein tärkeimpänä ottanut tavoitteekseen koota koko laitavasemmistokenttä yhteen.

Paavo Arhinmäki puhui tänään YLEn Ykkösaamussa puoleen uudistumisesta. Täytyy sanoa, että Arhinmäki on esimerkillisellä tavalla ottanut kentän mukaan uudistustyöhönsä, sillä tämä hänen kuvaamansa uusi vasemmisto tuntuu todella omalta. Enkä nyt tarkoita pelkästään uutta julkisivua, vaan puolueen olemusta ja sen ideologista perustaa. Ero on todella merkittävä siihen vanhaan, ikävään ja paikalleen jämähtäneeseen ex-SKDL:ään, jonka jäseneksi ei tahtonut kehdata tunnustautua. Nyt puolue on vihdoin kenttänsä näköinen, joka toki sekin on paljon nuorempi ja vihreämpi kuin vasemmistoliitto syntyessään tasan 20 vuotta sitten.

Me kaikki haluamme uudistushenkisen, nykyaikaisen ja ekologisen vasemmistopuolueen, jossa löytyy tilaa kaikenlaisille ajatuksille ja jossa kaikki ovat vapaita toimimaan. Sitä viestii laaja-alainen ja ytimekäs nimi "vasemmisto" ja ennen kaikkea tämä sateenkaarilogo, jossa kohtaavat täydessä harmoniassa punaisen ja vihreän vahvemman ja haaleammat sävyt, muodostaen yhdessä kauniin kokonaisuuden.

Viime vuonan kirjoitin "kyllä me tästä vielä nousemme, toverit rakkaat!". Silloin se oli vielä optimismia, nyt se näyttää hiljalleen olevan totta.

8 kommenttia:

Tuukka Koirikivi kirjoitti...

En tiedä onko tuo vasemmisto-nimen käyttö oikein. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan edelleenkään ole ainoa vasemmisto puolue Suomessa.

Elmo Rautio kirjoitti...

Ei vihreätkään ole Suomen ainoa vihreä puolue.

LLVPW kirjoitti...

Vasemmistoliitto on imperialisteja hännystelevien punaporvareiden puolue, jonka pesäero kapitalismiin on yhtä heikolla tasolla kuin pesäero kokoomukseen. Suvaitsevaisuudella, kauniilla sanoilla ja idealismilla ei ole tähänkään asti pitkälle pötkitty - kääntäkää jo laivanne.

Elmo Rautio kirjoitti...

Mihin suuntaan se pitäisi sinun mielestäsi kääntää?

LLVPW kirjoitti...

Vasemmistoliitolla on sosialistinen, kommunistinen historia. Vasemmisoliiton kurssi olisi käännettävä selvästi kohti sosialismia, kohti kommunistista ohjelmaa. Mutta koska vasemmistoliito on lastattu antikommunismilla, sellaista suuntaa laivanne ei tule ottamaan. Se olisi toiveajattelua.

SDP, vasemmistoliitto ja SKP edustavat kaikki samaa luokkasopulinjaa, jotka viime kädessä tahtovat toimia vain kapitalismin puitteissa. Kaikki nämä kolme puoluetta ovat sosialidemokraattisia puolueita ja minulle sosialidemokratia edustaa työväenluokan aatteesta luopumista, luokan pettämistä. Siksi toivon teidän laskevan punaisen lippunne.

Elmo Rautio kirjoitti...

Vasemmisto ei ole kommunistinen puolue. Se edustaa punavihreää 2000-luvun sosialismia, kolmatta vasemmistoa, erottuakseen kommunisteista ja sosiaalidemokraateista.

LLVPW kirjoitti...

Mitä on "sosialismi", joka tahtoo toimia kapitalismin puitteissa js sanoutuu irti kommunismista, ellei sosialidemokratiaa? Mielestäni se on juuri sosialidemokratiaa.

Entä mitä sitten on sosialidemokratia? Sosialidemokratia on tieteellisestä marxismista irtisanoutuvaa kapitapilismin "päivittämistä".

Sosialistinen puolue tarvitsee sosialistisen ohjelman, joka perustuu tieteelliseen sosialismiin.

Elmo Rautio kirjoitti...

Sosialismi on siirtymävaihe kapitalistisesta yhteiskunnasta parempaan yhteiskuntaan, kommunismiin. Käytännössä siis sosialismi tarkoittaa markkinatalouden suitsemista ihmisten hyväksi ja maailman muuttamiseksi, eikä tämä tavoite ole Vasemmistolta mihinkään unohtunut.

Jyrkkä siirtyminen kapitalismista mihinkään muuhun järjestelmään, toisin sanoen vallankumous, ei ole mahdollinen niin kauan, kun ihmisillä on muutakin menetettävää kuin kahleensa. Marxilaiseen sosialismiin on osattava suhtautua aikakautensa tuotteena. Joskin tietysti saman aikakauden tuote on myös kapitalismi, siinä sen suurin ongelma...