Yksi asia on selvä: Saksan MM-kisoista Suomen joukkueelle riittää vain kulta. Se on ainoa tavoite, kaikki muut ovat pettymyksiä. Edellisestä - ja ainoasta - kullasta tulee kuluneeksi tasan 15 vuotta ja maailman toiseksi intohimoisimman jääkiekkokansakunnan odotus on ollut jo tarpeeksi pitkä. Tämän tietää myös Jukka Jalonen, johon kohdistuvat odotukset ovat valtavat. Mutta eivät kohtuuttomat. Mutta mitkä ovat Suomen joukkueen realistiset mahdollisuudet täyttää kansakunnan yhteinen unelma tänä nimenomaisena keväänä?
Suomi oli Vancouverin olympiaturnauksessa paras eurooppalainen joukkue. Joukkue sukelsi sensaatiomaisesti pelannutta USA:n joukkuetta vastaan välierissä ja pronssi irtosi lopulta oman pään selvittelyllä ja omalle tasolleen palaamisella Slovakiaa vastaan. Tilanne MM-kisoissa on sikäli eri, että Vancouverin olympialaiset olivat leimallisesti NHL-pelaajien turnaus, aina kaukalon kokoa myöten. MM-kisat tullaan pelaamaan Suomen pelitavalle sopivammassa ympäristössä, isossa kaukalossa, jossa Jalosen suosima pelitapa pääsee todella oikeuksiinsa.
MM-kisat ovat eurooppalaisen jääkiekkokauden päätösjuhla ja vanhan mantereen kiekkoilun festivaali. Näissä kisoissa punnitaan eurooppalaisten liigojen maajoukkuepelaajien taso - ja tällä mittarilla Suomi on hyvissä asemissa. Juuri päättyneen Euro Hockey Tourin menestys ja suomalaisten pärjääminen itänaapurin KHL:ssä ovat hyviä merkkejä. Vielä kun SM-liigasta on kuluneen kauden aikana ponnahtanut uusia huippulupauksia, on Suomi vertailukelpoinen ja iskukykyinen mihin tahansa maahan verrattuna.
Parhaan sauman unelmalle tarjoaa se tosi asia, ettei MM-kisoissa nähdä tänä vuonna lätkämaailman aivan kirkkaimpia tähtiä. Se ei tarkoita, että taso olisi yhtään heikompi, mutta Danny Heatleyn, Sidney Crosbyn, Patrick Kanen ja Sedinin sisarusten kaltaisten NHL-jyrien poisjäänti on iso menetys joukkueelle kuin joukkueelle. Toisaalta nuoremmat joukkueet saattavat aivan hyvin pelata jopa parempaa jääkiekkoa kuin paikallaan polkevat legendat - myös Suomen joukkueessa.
Vaikka Suomella on näissä kisoissa käytössään ihan kunnollinen arsenaali rapakontakaisia vahvistuksia, etupäässä Jussi Jokinen, luulen silti, että näiden kisojen ratkaisijat ja yllättäjät löytyvät Euroopan, jopa kotimaan kiekkoliigoista. Viime aikaisten näyttöjen perusteella merkit viittaavat siihen, että tällaisia yllätysnimiä voisivat olla Juha-Matti Aaltonen, Jori Lehterä ja hyvän kauden AHL:ssä pelannut Oskar Osala. Varsinkin ensiksi mainittu on ollut sellaisessa vireessä juuri päättyneessä EHT-turnauksessa, että odotuksia voidaan pitää jopa realistisina. Mikael Granlundin poisjäänti puolestaan hämmentää syvästi, varsinkin kun miettii, että hänen pitäisi olla johtamassa Suomea jo neljän vuoden päästä Sotsissa.
Suomi ei ole maailman paras lätkämaa. Mutta sen on mahdollista olla intohimoisin. Loppujen lopuksi Suomen menestyminen on jälleen kerran kiinni siitä, millaisen hurmosvaihteen joukkue saa päälle vastusten koventuessa ja päädyn alkaessa häämöttää horisontissa. Voittavalla joukkueella ei ole varaa nukahtamisiin, ei keveämmän alkusarjan jälkeen, ei erien alussa, eikä varsinkaan johtoasemassa. Kovalla työllä, tulisella taistelulla, voittavalla asenteella ja ansaitulla onnella on ennenkin voitettu taidollisesti ylivertaisia vastustajia. Ärjyvä leijona voi siirtää vuoria.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti