Suomessa on kaksi uskontokuntaa, joilla on lainsäädännöllinen erityisasema: evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko. Näitä kirkkoja nimitetään kansankirkoiksi, mutta käytännössä ne täyttävät valtionkirkon piirteet. Ne nimittäin nauttivat sellaisista erillisoikeuksista, jotka jo olemassaolollaan estävät laissa säädetyn uskonvapauden toteutumisen.
Valtiokirkosta luopuminen ei missään tapauksessa tarkoita kirkon lakkauttamista. Se tarkoittaa vain valtion ja kirkon suhteiden neutraloimista, jolloin kumpikaan ei enää puutu toistensa asioihin. Kirkko luokiteltaisiin yhdistykseksi, jolla olisi tasavertaiset oikeudet kaikkien muiden uskonnollisten yhdistysten kanssa. Näin ollen sen tekisi erityiseksi ainoastaan sen runsaampi jäsenmäärä. Tällainen malli on tyypillinen monissa Euroopan maissa, muun muassa Ranskassa.
Kirkon erillisaseman purkaminen liittyy erityisesti kahteen vakiintuneeseen käytäntöön, jotka eivät ole uskonvapauden mukaisia. Ensimmäinen näistä on lapsikaste. Vanhemmilla ei tulisi olla mitään oikeutta nimittää lastaan minkään yhdistyksen jäseneksi vastoin tämän tahtoa. He voivat halutessaan huomioida uskonnon roolin kasvatuksessa ja seurakunta saisi edelleen järjestää lapsille toimintaa, mutta itse kirkkoon liittyminen tulisi olla lapsen oma päätös. Luontevasti se voisi tapahtua rippikoulun yhteydessä, jossa 15 vuotta täyttänyt lapsi liittyy vanhempiensa luvalla kirkon jäseneksi. Keneltä tällainen käytäntö olisi mitään pois?
Toinen ongelmallisista erillisvapauksista liittyy kirkon jäsenmaksuun, joka vielä tänä päivänä on oikeutettua periä verotuksen yhteydestä. Millään muulla yhdistyksellä ei ole oikeutta toimia tällä tavoin, miksi siis pitäisi kirkonkaan? On oikeastaan aika kumma, ettei asiasta ole herännyt julkisuudessa suurta keskustelua. Sitä en ollenkaan epäile, etteikö kirkko itsekin tahtoisi hyssytellä asiaa: kuinka moni nimittäin enää maksaisi jäsenmaksun, jos näkisi sen kokonaissumman vuodessa? Tietysti ne, jotka haluavat olla sen jäseniä - miksi muiden edes pitäisi?
Toki kirkolla on muitakin erillisoikeuksia, mutta esimerkiksi uskonnon kouluopetukseen ne eivät liity. Se on jo tällä hetkellä maallisen hallinnon päätäntävallassa. Vaikka itse tuen vahvasti elämänkatsomustiedon opettamista kaikille, on oman uskonnon opetus (resurssien mukaan) perusteltua. Silti tulisi varmistaa myös muiden uskontojen ja uskonnottomien elämänfilosofioiden tuntemus nykyistä paremmin, eikä uskonnonopetus missään tapauksessa tulisi olla pakko, vaan valinta.
Kyseessä ei muuten ole millään muotoa uusi vaatimus: jo Forssan julistuksessa 1903 vaadittiin kirkon erottamista valtiosta, uskonnon julistamista yksityisasiaksi ja uskonnonopetusta poistettavaksi kouluista. Kuten olemme huomanneet, vaatimus ei missään tapauksessa toteutunut vuoden 1923 uskonvapauslaissa, eikä ole siis voimassa vielä tänäkään päivänä. Tähän on vaikuttanut erityisesti se, että kirkolla ja uskonnolla oli tärkeä rooli esivallan vakiinnuttamisessa valkoisen Suomen aikana 1918-1944.
Kirkon tärkeäksi kokevalle seurakuntalaiselle valtiokirkosta luopuminen ei olisi mikään ongelma. He saisivat edelleen harjoittaa uskoaan siinä missä ennenkin, eikä seurakuntalaisten arkeen sillä olisi mitään vaikutusta. Sen sijaan esimerkiksi kirkkoon kuulujien määrän laskusta huolestuneiden todelliset motiivit on syytäkin kyseenalaistaa.
7 kommenttia:
Tossa seurakuntaan liittymisestä vasta rippikoulun yhteydessä on idean tynkää.
Oho, ei olisi uskonut näin uusliberaaleja perusteluita vakaumukselliselta vasemmistolaiselta!
Kai se täytyy vasemmistolaisen tätä asiaa ajaa kun ei näistä uusliberalisteista siihen ole.
What do you know, sitähän voi olla jostain asioista samaa mieltä. =) Kaksi peukkua pystyyn tälle tekstille.
Jep, on tämä mielestäni sen verran tärkeä asia, että se toivottavasti ylittääkin puoluerajoja :)
"Silti tulisi varmistaa myös muiden uskontojen ja uskonnottomien elämänfilosofioiden tuntemus nykyistä paremmin, eikä uskonnonopetus missään tapauksessa tulisi olla pakko, vaan valinta."
Tämän kaltaiset argumentit jaksavat hämmästyttää minua. Tuntuu siltä, että nykyajan ihmiset eivät ole ollenkaan perehtyneet nykyiseen uskonnonopetukseen ja ajattelevat, että "sehän on varmaan samanlaista niin kuin minunkin nioruudessani".
Mutta korjataanpa vähän asiaa! Maailmanuskontoja tulee jo peruskoulun 5-6-luokilla. Asiaa toistetaan vielä 7.luokalla, mahdollisesti vielä 8.luokalla. Sitten on vielä lukiossa tarjolla maailmanuskontojen kurssi, joka ei ole pakollinen.
Tarkoitus ei ollut ilmaista asiaa ärhäkkäästi :D, välillä vaan toivoo että ihmiset perehtyisivät nykyiseen uskonnonopetukseen ja lukisivat sitä OPS:aa!
Yhtä paljon minua jaksavat hämmästyttää ihmiset, jotka kuvittelevat tietävänsä asiat paremmin vain siksi, että he katsovat asiaa eri vinkkelistä.
Itsehän olen käynyt vielä nykyäänkin voimassa olevan opsin mukaisen uskonnonopetuspolun. Ja minun mielestäni maailmanuskontojen rooli jäi auttamatta liian pieneksi, kun uskonnonopetuksessa painotettiin liiaksi rippikouluihin kuuluvaa kristillistä etiikkaa, kirkkohistoriaa (joka kuuluisi historiantunneille) ja edelleenkin niitä Raamatun kertomuksia. Hyödyllisempää olisi opettaa esim. uskontojen kulttuurihistoriaa.
Myös se, että kristinuskolle tarjotaan vaihtoehdoksi vain muita uskontoja, on ongelma. Peruskoulun uskonto ei käsittele uskonnottomia maailmankatsomuksia, vaikka ateismi - jos näin halutaan katsoa - on tämän maan toiseksi suosituin maailmankatsomus ev.lutin jälkeen. Se ei ole näkemysten tasavertaista kohtelua, jota peräänkuulutan tekstissäni.
Lähetä kommentti