Ähkyhän tässä jo iskee. Juuri kun luulimme, että talviolympialaisten, jalkapallon MM-kisojen sekä vähäisempien arvokisojen myötä vuosi 2010 oli jo kutakuinkin täydellinen urheiluvuosi, iski pinnalle vielä yksi suurtapahtuma, jonka kaikki olivat unohtaneet: ensimmäiset nuorten kesäolympialaiset järjestettiin elokuussa Singaporessa! Vaikka kisat pidettiin Suomen medialta ikään kuin "piilossa", oli kyseessä huikea tapahtuma, jonka seuraaminen jopa netin kautta oli sykähdyttävä kokemus.
Nuorten olympiakisat ovat Euroopan ja Australian olympiafestivaalien kaltaisten nuorisourheilutapahtumien sekä erityisesti Moskovassa 1998 järjestettyjen Nuorten Maailmankisojen (World Youth Games) seuraaja. Niiden on tarkoitus muodostua samanlaiseksi neljän vuoden välein järjestettäväksi perinteeksi kuin perinteiset olympialaiset. Kyseessä on tietysti perinteitä vaaliva konsepti, joka nyt pitkästä aikaa lähestyy todenteolla itse alkuperäistä, kasvatuksellista olympiaideologiaa: julkilausuttuna tavoitteena on aikuisten kisoja selkeämmin vaalia urheilun sosiaalisia ja terveyttä edistäviä arvoja. Lisäksi kisojen yhteydessä osallistujille järjestettiin erityinen koulutusohjelma, jonka kerrottiin olevan vähintään yhtä tärkeä kuin itse kisat.
Lienee turha sanoakaan, kuinka suuri asia maailmanlaajuiset nuorten olympialaiset ovat nimenomaan nuorille - ikäryhmälle, jonka olemassaolo "huomattiin" vasta kuusikymmentä vuotta aikaisemmin. Olympiaideologiassa nuorille on aina annetut arvoa, mutta nyt ensimmäistä kertaa heille on annettu omat kisansa urheilun ilosanomaa juhlistamaan. Kansainvälinen Olympiakomitea on luonnollisesti löytänyt uuden raon järjestää suuri ja rahakas urheilutapahtuma, mutta myös joutunut pakostakin huomaamaan, miten nuoruus kiehtoo ja sytyttää edelleen maailmassa, jossa me kaikki vanhenemme joka päivä. Onhan se kieltämättä hieno ajatus, että jokaisella sukupolvella on tästä eteenpäin omat olympialaisensa – ja nämä olivat minun sukupolvelleni kisat!
Nuorten olympialaiset eivät luonnollisesti olleet aivan hiilikopio perinteisistä olympiakisoista. Esimerkiksi koripallo pelattiin 3 vs. 3 -säännöllä, useissa joukkuelajeissa (kuten uintiviesti ja pingis) käytettiin sekajoukkueita ja olipa mukana vielä aivan erityinen maanosien välinen viestijuoksu. Osa sääntömuutoksista lienee ollut mukana helpottamassa lajia, mutta on helppo kuvitella, että useat lajit tulevat tulevaisuudessa testaamaan myös selkeitä sääntöuudistuksiaan näissä kisoissa. Tärkeimpänä erona "aikuisten olympialaisiin" pidin kuitenkin sitä uskomattoman vilpitöntä innostusta ja iloa, jota paitsi yleisö, myös itse urheilijat huokuivat koko tapahtuman ajan. Nämä nuoret elivät hetkessä ja kykenivät silminnähden nauttimaan tapahtuman loistokkuudesta aivan eri tavalla kuin olemme suurissa urheilukisoissa tottuneet. Mukana pelissä olivat luonnollisesti myös suuret tunteet, kun kaikki osallistujat eivät vielä olleet kouliintuneita kivikasvoja – ah, tätä aitouden määrää!
Ja koska loppujen lopuksi kyse on aina itse urheilusta, on hienoa todeta, että kisat olivat myös urheilulliselta kannalta onnistuneet. Johtuneeko siitä, etten itse nuorisourheilua ole hirveästi päässyt seuraamaan, mutta jotenkin oli aivan uskomatonta nähdä oman ikäluokkansa urheilijoita tekemässä niin hurjia suorituksia! Samaistuminen oli aivan eri luokkaa. Maista suurin menestyjä oli Kiina, joka nyt viimeistään todisti vastaansanomattoman mahtinsa urheilun supervaltana. Venäjän sijoittuminen toiseksi ei sinänsä ollut yllätys, mutta muuten ero nuorten kisojen ja tämän päivän urheilumaailman välillä osoittautui yllättävän suureksi: monissa lajeissa mitaleille ylsivät sellaiset maat, joita ei niissä ole tottunut yleensä edes näkemään. Myös USA:lle kisat olivat täysi floppi, sillä se jäi kauas mitalitilaston kärkipaikoista. Ja luollisesti kaikkein mukavimpana yksityiskohtana oli kisojen suomalaismenestys, kun Petra Olli paini pronssia 46-kiloisten sarjassa ja Jussi Kanervo teki jättiyllätyksen juoksemalla niin ikään pronssille 110 metrin aidoissa uudella SM-tuloksella.
Suomen pronssinuoret mitalikahveilla.Ikävä kyllä myös kansainvälinen politiikka työntyi mukaan nuorten olympialaisiin. Taekwondon finaali päättyi luovutusvoittoon, kun iranilaisottelija ei maansa politiikan mukaisesti saanut otella israelilaista vastustajaansa vastaan. Tapahtuma naamioitiin loukkaantumiseksi, jotta suurempi kohu vältettäisiin, mutta silti se jätti ikävän loven muuten niin iloiseen ja hienoon tapahtumaan. On tietysti selvää, ettei maailmanpolitiikkaa voi pyyhkiä kansakuntien mielistä kokonaan pois edes urheilun avulla, mutta tuntuuhan se epäreilulta - eikä vähiten nuorten urheilijoiden kannalta. Urheilussa kuitenkin elää unelma, jonka tavoitteleminen tulisi olla jokaisen oikeus, kotimaasta, rodusta tai uskonnosta riippumatta. Sen vuoksi urheilu myös koskettaa. Tästä konkreettisena esimerkkinä mainittakoon Iranin tyttöjen jalkapallojoukkueen eteneminen turnauksen neljänneksi, vaikka vielä keväällä heidän osallistumisensa koko kisoihin oli suunnitellun huntukiellon vuoksi epävarmaa.
Entä millainen maku loppujen lopuksi jäi näistä Singaporen järjestämistä ensimmäisistä kisoista? Kenties parhaiten syntynyttä vaikutelmaa voisi kuvata sanoin "uskoa valava". Vaikkei maailmanlaajuinen näkyvyys (eikä varsinkaan suomalaisen median kiinnostus) ollut vielä lainkaan esikuvansa tasoa, olivat kisat odotuksiin nähden ensiluokkaisen onnistuneet! Oli suorastaan mieletön tunne puolivahingossa päätyä seuraamaan kisojen avajaisia ja tajuta kertarysäyksellä, että tässä on meneillään jotain suurta! Satsaus todella näkyi kaikessa ja järjestelyt pelasivat juuri niin hyvin kuin Aasian taloustiikeriltä saattoi odottaa. Kaikki oli parhaimmillaan aivan kuin ”niissä oikeissa” olympialaisissa – niillä tietyillä erityispiirteillä varustettuna.
Ainoa selkeä miinusmerkintä koski yleisurheilua, joka painui kohtuuttomasti taka-alalle pääasiassa kunnollisen stadionin puutteen vuoksi: kisat pidettiin tavallisella ulkoilmakentällä! Eihän urheilun taso itsessään toki kenttää katso, mutta kuva todellisista arvokisoista siinä pääsi hiukan särkymään. Vaikka yleisurheilu ei Aasiassa perinteisesti olekaan kisojen kiinnostavinta antia, tuntuu ratkaisu käsittämättömältä: eteenkin kun Singaporessa tosi asiassa on olemassa erinomaisia urheilustadioneja. Tämä asia kuitenkin korjaantunee neljän vuoden kuluttua, kun seuraavat kisat käydään olympiaisäntänä jo aiemmin kunnostautuneessa Kiinassa, jossa Nanjingin olympiastadion jo odottaa seuraavaa sukupolvea saapuvaksi. On täysin selvää, että näillä kisoilla tulee tulevaisuudessa olemaan merkitystä!
Sitten vielä vinkkiä Yleisradiolle: urheilunystävän vilpitön toive on, että YLE hankkii myös nuorten olympialaisten televisiointioikeudet vuoden 2012 talvikisoihin mennessä. Tuolloin Innsbruckissa järjestettävissä kisoissa päästään nimittäin ensikertaa nauttimaan nuorten lätkästä olympiatasolla! Toivottavasti silloin nuoria tai heidän kisojaan ei enää ylenkatsota samalla tavalla, sillä loppujen lopuksi heissä – omasta puolestasi siis meissä – on tämän maailman tulevaisuus.
Sitten pieni vinkki: kisoista löytyy hieman reilu puolentuntinen yhteenveto youtubesta!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti