Pieniä arkisia valheita

- 100. blogitekstini!

Näin koulujen alkamisen kunniaksi tämä järjestyksessä 100. (!) blogitekstini käsittelee arkea. Nyt on kyse sellaisista arkipäivän asioista, joista ei saa puhua ääneen, koska yleisesti hyväksytty totuus väittää toisin. Meille väitetään paljon kaikenlaista, mutta joskus kontroversaalimpi totuus tulee esiin juuri käytännöntasolla. Nämä ovat tietysti täysin omakohtaisia kokemuksiani, joita ei sinällään ole tarkoitettu jäljiteltäviksi! Etenen väite kerrallaan kumoten jokaisen vuorollaan. Enjoy!

Väite: Energiajuomat eivät sovi kouluun

Monet vanhemmat ja opettajat ovat nostaneet käsittämättömän mölyn nuorison uudesta tavasta juoda kuppi kahvia. Suurin syy lienee kuitenkin se, että kyseessä on varsin tuore juttu.

Tämä on median ja erilaisten kukkahattutäti-ihmisten virallinen kanta aikamme trendituotteeseen. Koska tuote on uusi, eikä sitä ollut olemassa vielä edeltävien sukupolvien lapsuudessa, epäluulo on varsin ymmärrettävää. "Erinäisten tutkimuksien" pohjalta osataan väittää, että energiajuomat aiheuttavat levottomuutta, heikentävät oppimistuloksia ja vaikeuttavat oppilaiden hallintaa. Lisäksi samaan syssyyn väitetään oppilaiden nukkuvan liian vähän sen vuoksi, että korvaavat osan unesta energiajuomalla.

Joopa joo. Minä en ainakaan ole koskaan jättänyt ainuttakaan tuntia nukkumatta minkään piristeen takia. Olen vähäuninen ja valvon usein myöhään pelkästään siksi, että yöllä on minusta mukavaa. Sen vuoksi olin varsinkin lukioaikoinani usein varsin väsynyt, erityisesti loppuviikosta. Sen vuoksi onnistuin hankkimaan itselleni jonkin sortin energiajuomariippuvuuden - mutta entäs sitten kun siitä kerran oli apua? Ainakin minun kohdallani pullollinen kyseistä litkua auttoi vallan mainiosti jaksamaan seuraavan tunnit loppuun, mikä varsinkin iltapäivisin oli käydä haastavaksi. Tällä oli selkeä vaikutus lukioaikaiseen koulumenestykseeni, sillä omaksuin suurimmanosan kaikesta tiedosta juuri koulussa (olin laiska läksyjen tekemisessä, mistä lisää myöhemmin).

Ilmeisesti joku muukin oli huomannut tämän asian, sillä koululle hankkimamme limsa-automaatti tyhjeni ”edeistään” jatkuvasti nopealla tahdilla juuri tästä syystä. Loppujen lopuksi kyseessä ei ole mistään muusta kuin kylmänä nautittavasta kahvinkorvikeesta, joka ei ole mustaa ja pahaa.

Väite: Peruna on perusruoka ja säännöllinen syöminen auttaa jaksamaan

Tämä kasvi on aiheuttanut minulle enemmän pahaa kuin mikään muu ruoka maailmassa!

Tässä väitteessä on nyt otettava huomioon, että ihmiset ovat erillaisia. Jokaisen elimmistö käsittelee ravintoaineita eri tavoin ja siksi on hankala luoda yleistyksiä. On kuitenkin muistettava, että se ei suinkaan ole ruuan energiamäärä, jota on syytä seurata, vaan hiilihydraattipitoisuus. Hiilihydraatit aiheuttavat verensokerin heilahteluita ja senpä vuoksi niihin perustuvat ruokatottumukset tuppaavat aiheuttamaan vireystason vaihteluita ennen ja jälkeen aterian.

Peruna on pahemman luokan hiilihydraatti. Toisin kuin monet kuvittelevat, se ei suinkaan ole mikään terveysruoka, vaan aikoinaan ihmisen hengissäpitämiseksi keksitty tärkkelyskasvi, jota Euroopassa on tavattu syöttää lähinnä sioille. Perunan syöminen aiheuttaa valtavia verensokeritasapainon heilahteluita, joista johtuen ihminen saattaa olla ruuan jälkeen hyvinkin väsynyt. Arkipäiväisessä tilanteessa ihmisen (tai ainakin minun) on oikeastaan täysin mahdotonta syödä niin usein, että perunaa voisi popsia ilman näitä heilahteluja.

Omalla kohdallani tämä oli suuren luokan ongelma koko ikäni. Ottaen vielä huomioon, että olen laiska nukkumaan ja jätin usein aamupalan syömättä, hiilihydraattipitoinen ruoka oli takuuvarma unilääke joka ainoa kerta, kun sitä pääsin popsimaan. Lisäksi täytyy muistaa se fakta, että vain hiilihydraatit saavat rasvan varastoitumaan elimistöön - siis lihottavat. Itse ratkaisin ongelman lopettamalla hiilihydraattien syönnin kokonaan. Ja jopas: nykyään en koe vireystason vaihteluita ruokaillessani ja syömättömyydessäkin ainoa oire on nälkä! Ja painoakin on lähtenyt ihan mukavasti.

Hiilihydraatiton ruokavalio on tosin sikäli ongelmallinen, että esimerkiksi kouluruokailu ei juuri tue tätä harrastusta. Mitäpä ajattelit syödä esimerkiksi puuropäivänä?

Väite: Tupakoinnista ei ole mitään hyötyä ja se on vaikea lopettaa

Tupakka on maailman ikävimpien suuryritysten hittituote, mutta totuuden nimissä siitä on sanottava jotain hyvääkin. Lopettaessaan sitä ei kannata korvata nikotiinituotteilla.

Tupakka tappaa ja on vaarallista, sitä en yritä kiistää. En ole myöskään säännöllinen polttaja, eikä minulla ole riippuvuutta kyseiseen aineeseen. Mutta silti en voi kiistää, ettei tupakoinnista olisi myös hyötyä joissain tapauksissa. Esimerkiksi se (ainakin minulla) lievittää pahaa kurkkukipua. Perustuuko se sitten nikotiiniin vai savuun, en ole varma. Ruuan jälkeen tupakointi nopeuttaa aineenvaihduntaa ja auttaa näin ateriaa laskeutumaan. Siitä voi olla apua myös laihdutukseen, sillä karkkiostokset on suhteellisen helppo korvata tupakoinnilla varsin kätevästi. Ruokahalua se tosin ei onnistu kadottamaan, vaikka kuinka polttelisi. Ja kieltämättä sillä on lukuisia sosiaalisia merkityksiä, joita en nyt ala erikseen luetella.

Tupakoinnin lopettamisen ongelma syntyy yleensä pääasiassa ajatuksen tasolla. Harva polttaja on varsinkaan alkuvaiheissaan vielä niin pahasti riippuvainen, että ongelma olisi suoraan fyysinen. Ongelma syntyy pääasiassa tottumuksista, joita on hankala muuttaa. Paras keino on liittää tupakoinnin lopettaminen johonkin muuhun elämänmuutokseen, esimerkiksi loman loppumiseen, muuttoon tai vaikka ruokavalioon. Ihminen omaksuu useita isompia muutoksia yhtä aikaa helpommin kuin pieniä erikseen. Tupakan korvaamista suklaapatukalla voi toki koettaa, mutta itse huomasin sen käyvän loppujen lopuksi enemmän terveyden päälle kuin epäsäännöllisen tupakoinnin.

Väite: Läksyjen tekemisellä on tärkeä merkitys koulumenestyksessä

Opettiko ruotsin tehtäväkirja minulle kaksikieliseksyyden salat? Ei opettanut. Miten voit hallita kielen, jota et ikänäsi ole tarvinnut käytännön elämässä?

Okei, otetaanpa hiukan takaisin: jos menen väittämään, ettei tämä pidä paikkaansa, saan varmasti kuulla vastaväitteitä. On totta, että jokainen on erilainen oppija ja jokaiselle eivät päde samat metodit – ja juuri siitä syystä väitänkin, ettei tämä väite ole absoluuttinen fakta. Itse en nimittäin ole koskaan kokenut hyötyväni kotitehtävistä.

Ala-asteella olin keskinkertainen oppilas. Pärjäsin äidinkielessä, biologiassa ja historiassa (sekä taideaineissa) mutta muissa aineissa numeroni olivat lähinnä seiskan tasoa. Tämä johtui siitä, että olin kiinnostunut lähinnä kyseisistä aineista. Vaikka tein joka päivä kotitehtävät – luonnollisesti vain koska oli pakko – ei menestykseni parantunut lainkaan ennen yläastetta. Tuolloin lopetin kotitehtävien tekemisen, joten koulumenestykseni piti loppua siihen, eikö niin? Peruskoulun päättötodistuksessa keskiarvoni olikin sitten varsin surkea: 9,6. Ja sikäli kun voin hiukan itsestäni päätellä, koulumenestykseeni vaikutti positiivisesti juuri se, että lakkasin tappamasta innostustani asioihin läksyistä koituvalla työmäärällä.

Olen itse huomannut, että opin helposti asiat, joista olen kiinnostunut – ja onnekseni olen herkkä kiinnostumaan uusista asioista! Olin siis juuri niitä, jotka jaksoivat kuunnella ne "tylsät lätinät" tunneilla loppuun, sillä informaatio upposi minuun kuin häkä - eikä se sieltä koeviikon koittaessa ollut mihinkään kadonnut. Ja kun kerran tämä tapa sopi minulle, niin mikä oli ongelma? Eivät ne opettajankirjaan merkatut miinukset minun maailmaani kaataneet, kun kumminkin pärjäsin kyseisessä aineessa muuten hyvin. Minä en vain tiedä vastenmielistä tapaa oppia yhtään mitään kuin täyttämällä jotain typerää koulukirjaa kotona!

Kotitehtävien sijaan minusta on paljon mielenkiintoisempaa etsiä itse tietoa asiasta (wikipedia on hyvä paikka, okeisti!) ja keskustella asioista muiden kiinnostuneiden kanssa – sillä saa monesti huomattavasti laajemman näkökulman aiheeseen ja tulee myös soveltaneeksi sitä käytäntöön. Erityisen hyvin tämä pätee reaaliaineissa ja kielissä (matematiikka onkin jo hiukan eri juttu!). Tarkoitan sanoa sitä, että sen sijaan, että oppilaat yritettäisiin ängetä samaan muottiin, heitä tulisi auttaa löytämään se oma yksilökohtainen tapa oppia. Erityisesti ala-asteella lapset liian usein kasvavat ajattelemaan kotitehtäviä itsetarkoituksena, joiden tekeminen on tärkeämpää kuin niiden käsittelemien asioiden hallinta. Pahassa tapauksessa tämä tuottaa sellaisia kympin oppilaita, jotka eivät esimerkiksi koskaan käytä osaamaansa kieltä tai hallitse historiaa kirjan ulkopuolelta.