Lukiolainen käyttää kolmen vuoden opiskelun aikana kirjoihin useita satoja, ellei jopa tuhansia euroja. Silti hyvin harva lukiolainen saa minkäänlaista opintotukea, ja jos saakin, se on varsin minimaalista. Koulu odottaa vanhempien kustantavat kirjat jälkikasvulleen, mikä on merkittävä rasite pienituloisille perheille. Kirjaostokset eivät ole myöskään verovähennyskelpoisia, eikä niiden perusteella voi saada toimeentulotukea - toisin kuin esimerkiksi työmatkakulut. Millä tavalla opiskelun kannalta välttämättömät oppikirjat ovat sitten erilaisia menoja kuin työnteon kannalta välttämättömät liikkumiskustannukset?
Keskustan Tuomo Puumala ehti tänään jo ihmetellä SDP:läisen opetusministerin avausta aiheesta. Puumala kertoi pitävänsä ilmaisia oppikirjoja hyvänä ajatuksena, mutta väitti myös, ettei tällaiseen ole varaa. En pidä tällaista kannanottoa mitenkään yllättävältä siltä suunnalta: Keskusta kun on aina kunnostautunut sellaisten asioiden kannattamisessa, joita ei tarvitse toteuttaa. Todennäköisesti näiden ihmettelyjen takana onkin pelko siitä, että ensimmäinen ei-keskustalainen hallitus vuosikausiin saa aikaan jotain niin hyvää, että se tuntuu tavallistenkin ihmisten arjessa.
Mitä sitten tulee ilmaisen oppikirjojen hintaan, on se täyttä puuta heinää. Yliopistot ovat jo iät ajat pitäneet yllä järjestelmää, jossa kenenkään ei ole pakko ostaa omia kirjojaan opiskellakseen. Kurssikirjasto on hyväksihavaittu ja edullinen ratkaisu, joka olisi äärimmäisen helppo siirtää mihin tahansa lukioon. Myös ammattikorkeakoulut ovat omaksuneet tällaisen järjestelmän. Kurssikirjasto on siis kirjasto, joka lainaa kurssikirjoja. Lukioissa laina-aika voisi olla kurssin keston verran ja varattuja kopioita juuri sen verran, kun niitä kerralla tarvitaan - eli kyseisen kurssin osallistujamäärä. Onhan uusien kirjojen ostaminen esimerkiksi 300 uudelle oppilaalle joka vuosi aivan erilainen kustannus kuin 20-30 kurssikirjan pitäminen hyllyssä juuri tiettyä kurssia varten. Tarvittaessa pienissä lukioissa tämän voisi hoitaa kunnan kirjaston kautta.
Kurssikirjastomalli on itse asiassa niinkin itsestäänselvä ja hyväksikoettu ratkaisu, että herää väkisinkin kysymys, miksei sellaista ole jo nyt olemassa? Vastaus on varsin selvä: raha puhuu. Kirjavalintoja tekevät opettajat ovat vuosikausia saaneet olla erilaisten kustantajien voitelun kohteena, sillä jokainen kirjavalinta tuo kustantajien taskuihin kohtuullisen summan helppoa rahaa. Tällaista ns. "hyväksyttyä korruptiota" on harrastettu kaikkien suomalaisnuorten kustannuksella jo aivan liian kauan.
"Kurssikirjasto on hyväksihavaittu ja edullinen ratkaisu, joka olisi äärimmäisen helppo siirtää mihin tahansa lukioon."
Mitä eniten pelkään tässä projektissa on se, millaista vastustusta se tulee saamaan kustantajien tahoilta. Oppikirjat ovat jo pitkään olleet todella alhaisen riskin liiketoimintaa. Harvassa ovat sellaiset hyödykkeet, joiden menekki on yhtä varmaa. Uusien kirjojen menekkiä on pidetty yllä ottamalla uusia painoksia erittäin heppoisin perustein (esim. itselläni oli aikoinaan vanha kirja, jonka sivutaitto oli hieman erilainen kuin uudessa vastaavassa) jotka koulut puolestaan vaativat oppilailtaan. Lisäksi tietyn kirjan elinikä on keinotekoisesti pidetty varsin lyhyenä, kun kustantajat laittavat eri aineiden kirjat kokonaan uusiksi muutaman vuoden välein.
Argumentti, johon varmasti tullaan törmäämään, on se, miten eriarvoiseen asemaan lukiot joutuvat tulevaisuudessa, kun jotkut lukiot hankkivat uudet kirjat joka vuosi ja toiset yrittävät pärjätä vanhoilla. Kirjakustantamot tietysti tekevät kaikkensa tämän ongelman aikaansaamiseksi. Itse en ole koskaan jaksanut ymmärtää näitä puheita: kuinka paljon jotkut fysiikan perusteet todellisuudessa muuttuvat esimerkiksi kymmenessä vuodessa? Joissain aineissa, kuten historiassa, uutta tietoa saadaan koko ajan ja näkökulmat muuttuvat ajan myötä, mutta tässäkin täytyisi muistaa se pohjimmainen fakta, ettei oppikirja ole opetussuunnitelma. Se on oheismateriaalia. On vain ja ainoastaan opettajasta kiinni, kuinka hyvin ja monipuolisesti hän kykenee tuomaan esiin kunkin aineen saloja, ja miten hyvin hän on ajan hermolla. Tämän tekijän suuri vaihtelu lukioiden välillä on huomattavasti suurempi ongelma kuin oppikirjojen parasta ennen -päivämäärät.
Lopuksi on vielä sanottava, että taisin tuossa alussa hiukan vähätellä tämän esityksen merkitystä. Itse asiassa uskon, että tällä esityksellä läpimennessään tulee olemaan merkitys, jota voisi verrata 1970-luvun peruskoulu-uudistukseen. Ilmaiset oppikirjat poistaisivat viimeisetkin esteet köyhien perheiden vesoilta opiskella niin pitkälle kuin pystyvät. Tämä luo niin paljon tasa-arvoisemmat koulutusmahdollisuudet kaikille, että vain todellinen luokkayhteiskuntaa haikaileva kylmäsydäminen oikeistojäärä voi tällaista vastustaa. Aidosti maksuttoman koulutuksen tullessa voimaan kyvyt ja mieltymykset voivat vihdoinkin määrätä enemmän kuin perhetausta ja vanhempien palkkapussin suuruus.
2 kommenttia:
Ainakin pienemmät lukiot houkuttelisivat uusia opiskelijoita ilmaisilla oppikirjoilla.
Kaipa näinkin, mutta ei niiden ilmaisten kirjojen pitäisi olla lukiosta kiinni. Jokaisella on oikeus lukiotason yleissivistävään koulutukseen paitsi varallisuudesta, myös asuinpaikasta riippumatta.
Tämä on muuten eräs toinen juttu, joka tulisi nopeasti hoitaa: koulun perässä muuttavien toisen asteen opiskelijoiden toimeentulo. Ei todellakaan ole oikein, että syrjäseudulta lähtöisin olevat opiskelijat joutuvat vanhempiensa kukkaroiden varaan vielä omaan kotiin muutettuaankin, vaikka muita mahdollisuuksia kouluttautumiseen ei olisikaan.
Lähetä kommentti