Muutin mieleni.
Kirjoitin taannoin, että Pekka Haavisto olisi minulle sopivin presidenttiehdokas ja ääneni tulisi menemään hänelle. Viime viikkoina olen tullut toisiin aatoksiin. Lopulta olen päättänyt äänestää sopivimman sijaan parasta: ääneni meni Paavo Arhinmäelle.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun olen äänioikeutettu presidentinvaaleissa. Vaikka eduskuntavaaliuurnilla on käyty, tiesin tapahtuman jäävän erityisellä tavalla mieleeni vielä pitkälle tulevaisuuteen. Tältä kantilta ajateltuna en voinut tehdä itselleni sitä karhunpalvelusta, että olisi äänestänyt "taktisesti oikein" tai "ihan hyvää tyyppiä".
Jos joskus on aika äänestää nuoruuden innolla radikaalia vaihtoehtoa, niin se on nyt. Kuuden vuoden päästä ikääntymisen tuoma konservatiivisuus vie kuitenkin voiton, eikä ehdolla todennäköisesti edes ole sellaista voimahahmoa kuin Arhinmäki on.
Presidentti-instituutio tarvitsee perinpohjaista tuuletusta. Se on kaavoihinsa kangistunut pönötysvirka, vanha jäänne, joka on ongelmallinen paitsi lainsäätäjille, myös äänestäjille ja kansalaisille. Vähäisestä vallastaan huolimatta presidentti on silti meille suomalaisille arvojohtaja, maan henkinen isä tai äiti. Tämän vuoksi presidentiksi pitää valita sellainen, joka osaa käyttää tätä arvovaltaa ajaakseen tärkeitä asioita arvovaltansa kautta. Politiikka tulee palauttaa presidentinlinnaan.
Presidentin äänestäminen on tärkeä linjaveto, vaikka oma ehdokas ei tulisikaan valituksi presidentiksi. Vaalitulokset jäävät voimaan ja niitä tullaan ihmettelemään seuraavat kuusi vuotta. Onnistuneet presidentinvaalit ovat lisäksi antaneet pontta myös päiväpolitiikkaan, kuten Timo Soinin noususta olemme saaneet huomata.
Arhinmäki on viimeisimpien kannatusmittausten mukaan tehnyt jo historiaa ohittamalla SDP:n Paavo Lipposen. Tämä on ensimmäinen kerta Suomen historiassa, kun vasemmistoliiton presidenttiehdokas on sosiaalidemokraattien ehdokasta suositumpi. Tällaista mahdollisuutta ei voi jättää käyttämättä, vaan gallupien on realisoiduttava myös vaalitulokseksi. Siitä alkaa vasemmiston nousu.
Näiden vaalien kannalta erityisen merkityksellistä on se, että Lipposesta puhuttiin vielä aivan äskettäin yhtenä kärkiehdokkaista. Joko Lipponen ei enää ole sellainen, tai sitten Arhinmäestä on tullut Niinistön realistinen haastaja.
Suomi tarvitsee vasemmistolaisen vaihtoehdon näihin vaaleihin, eikä vihreiden Pekka Haavisto ole leimallisesti tällainen. Hän olisi varmasti hyvä presidentti, mutta kokoomuksen Sauli Niinistön haastajaksi olisi hyvä saada henkilö, joka edustaa selkeää vaihtoehtoa porvarilliselle ajattelulle. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi.
Eikä vasemmistolainen äänestäessään Arhinmäkeä ainakaan häviä mitään: ääni hänelle on joka tapauksessa ääni pois Niinistöltä, mikä tarkoittaa toista kierrosta. Kun Soinin uhka näkyy pikku hiljaa laantuvan, pääsevät Haavistoa symppaavat todennäköisesti taktikoimaan joka tapauksessa - ellei sitten vaalien musta hevonen aja vasemmalta ohitse.
6 kommenttia:
Onhan Arhinmäellä kieltämättä hyviä ajatuksia, vaikka näkeekin maailman hieman mustavalkoisesti. Muutoinkin kovin radikaali, eikä hänen menneisyyden huutelut, joissa muun muassa solvasi serbialaisia murhaajiksi, ole ihan sopivaa käytöstä. Toki monet seikat vaikuttivat hänen käyttökseensä, eiväktä yksityiskohdat ole ihan tuttuja. Myös Arhinmäen nuori ikä ja poliittinen kokemattomuus ulkopolitiikassa tekevät itselleni Arhinmäen äänestämisestä mahdotonta. Arhinmäki on hyödyllisempi ministerinä. Enkä oikein sulata Arhinmäen ja Vasemmistoliiton lähes täydellistä takinkääntöä viime hallitusneuvotteluissa, joissa luovuttiin lähes kaikista vaalilupauksista.
Paavo Lipposen huono menestys vaaleissa ei yllätä ollenkaan. Olisi demareissa ollut parempikin ehdokas. Enkä itsekään ennakkoäänestyksessä häntä äänestänyt. Lipponen on demariksi todella oikeistolainen ja kiivas euron puolustaja ja salassa Naton ja EU:n liittovaltion kannattaja.
Paavo Väyrysellä on parhaat mahdollisuudet päästä haastamaan Niinistö. Väyrysen eduksi on sanottava, että hänellä on pitkä ulkopoliittinen kokemus. Hän on kuitenkin mielipiteiltään konservatiivinen, vaikkakin göbeb näkemyksensä EU:sta ja eurosta ovatkin varsin lähellä omia näkemyksiäni. Mutta Väyrysen menneisyydet temput, joita on varmaan väritetty enemmän tai vähemmän ja hänen yltiöiso egonsa tekevät hänestä hieman epätoivottavan presidentin. Tosin jos hän on Niinistöä vastassa, niin ennemmin Väyrystä äänestän.
Miksi on paha asia olla radikaali? Itse nostan hattua sille, että joku haluaa ajaa oikeaksi kokemiaan asioita pontevasti. Tässä yhteydessä emme kuitenkaan puhu mistään poliittisen ääriliikkeen edustajasta tai taipuvaisuudesta väkivaltaan. Ja kyllä on aika kurja nuoruus ollut, jos ei ole mitään sellaista tullut koskaan tehneeksi, jota on myöhemmin katunut (viitaten tähän futishulinointiin).
Kokemattomuus ja nuori ikä ovat ilmeisiä rasitteita, mutta tosi asia on se, että Arhinmäki on kuitenkin ehdolla kyseiseen tehtävään. Kun presidentin valtaoikeudet ovat nykyään niin vähäiset, on täysin kansan tahdosta kiinni, millainen presidentti-instituutio jatkossa tulee olemaan. Missään ei sanota, että presidentin pitää olla parhaat päivänsä nähnyt vanha pieru, jonka tehtävänä on kuninkaallisten tapaan heiluttaa kättään ja käydä kiertomatkalla maailman ympäri tasaisin väliajoin. Presidentti voi aivan hyvin olla nuorekkaampi, päiväpoliittisempi hahmo, joka käyttää arvovaltaansa politiikan teon välineenä. Sellaiselle presidentti-instituutiolle minä annoin ääneni.
Enkä sitä paitsi edes usko, että kukaan ehdokkaista tulee syrjäyttämään Niinistöä. Vaikka tämän kylmäsydämisen ex-pankkiirin suosio on tasaisesti alentunut, kaksintaisteluissa kaupallisen median kuudetta vuotta jatkuva noste kantanee loppuun saakka. Siksi näihin vaaleihin tulisi suhtautua kuin mihin tahansa vaaleihin ja ajatella oma ääni linjanvetona. Taktikointi tulee osoittautumaan hyödyttömäksi ja Niinistön vastaehdokasta voinee joka tapauksessa äänestää sitten toisella kierroksella (paitsi jos se on Soini).
Ja sitten aiheen vierestä:
Mitä tulee hallitusneuvotteluihin, niin olisiko sinusta ollut parempi, että vasemmistoliitto olisi tehnyt persut ja kieltäytyneet vallasta, jota tarjottiin tarjottimella? On aivan eri juttu huudella sivusta asioita, joita ei koskaan pääse toteuttamaan, kuin käyttää tilaisuus hyödyksi ja vaikuttaa edes johonkin asioihin. Politiikassa kun harvoin on tilanteita, jossa omaa linjaa olisi mahdollista toteuttaa ilman kompromisseja.
On kuitenkin oltava joitain selkeitä kynnyskysymyksiä, joita puolue hallitukseen mennessään ei voi lähteä siunaamaan. Ja tosi asia on, ettei tämä hallitus ole sellainen, jossa vasemmistoliitto ei voisi olla mukana: tosi asiassa Kataisen hallitus on demarivetoinen vasemmistoenemmistöhallitus, joka on selkeä linjanparannus kaikista Suomen hallituksista sitten 1980-luvun. Porvaripuolueiden harmiksi laman maksumiehiksi joutunevat myös rikkaat ja pääomatuloilla elävät sen sijaan, että keskustan ja kokoomuksen toive alvin korotuksesta olisi toteutunut.
Sitä paitsi SDP/Kokoomus -hallitus oli joka tapauksessa tarpeellinen siinä mielessä, että VIHDOINKIN peruskepulaisella "joka perheelle oma kunta" -periaatteella voidaan pyyhkiä takamusta ja täysin turhat hallinnolliset päällekkäisyydet vihdoin ja viimein poistaa. Keskusta kun ei ikimaailmassa olisi tähän suostunut, sen verran puolueella on (tarpeettomia) kunnanvaltuutettuja tässä maassa.
"Mitä tulee hallitusneuvotteluihin, niin olisiko sinusta ollut parempi, että vasemmistoliitto olisi tehnyt persut ja kieltäytyneet vallasta, jota tarjottiin tarjottimella? On aivan eri juttu huudella sivusta asioita, joita ei koskaan pääse toteuttamaan, kuin käyttää tilaisuus hyödyksi ja vaikuttaa edes johonkin asioihin."
Minun on sivullisena aivan pakko heittää tähän väliin oma kommenttini asiaan. Sen verran tärkeäksi koen aiheen, josta keskustelette. Itse en ole vasemmistoliiton kannataja, mutta mielestäni valta itsessään ei saisi olla tärkein tavoite millekään puolueelle, vaan sille pitäisi antaa ainoastaan arvoa välineenä, jolla tärkeiksi katsottuja omia asioitaan voi ajaa. Oletan että Elmokin on tämän suhteen samaa mieltä. Mutta, uskoakseni puolueiden sisällä vallitsee kuitenkin tärkeysjärjestys niiden asioiden välillä, joita politiikassa olisi tarkoitus ajaa.
Mikäli siis olisin ollut vasemmistoliiton kannattaja hallitusneuvottelujen aikaan, ja olisin kokenut, että vasemmistoliitto olisi joutunut luopumaan liian monista ja/tai tärkeistä kynnyskysymyksistään menemällä mukaan hallitukseen, olisin halunnut että vasemmistoliitto olisi tehnyt "persut". Mielestäni ei ole mitään järkeä vaikuttaa "edes joihinkin asioihin", mikäli sen hintana oma puolue joutuisi toisten puolueiden kanssa harjoittamaan sellaista politiikkaa, jonka tuloksena oma puolue tulisi olleeksi mukana sellaistenkin poliittisten päätösten tekemisessä, jotka olisivat ristiriidassa niiden itselle tärkeiden asioiden kanssa, jotka ovat tärkeysjärjestyksessä korkeammalla kuin "edes se jokin".
Tämän vuoksi sainkin viime keväänä useampaankin otteeseen oikein kunnon naurut seuratessani kuinka erinäiset tahot syyttivät persuja "vastuunpakoilusta" jne.
Ei monipuoluejärjestelmässä tule koskaan sellaista tilannetta, että omaa puolueohjelmaa saisi kokonaisuudessaan toteuttaa. Politiikka on sopimista, kompromisseja ja yhteistyötä. Omien asioiden painoarvon määrää vaalitulos ja sen vuoksi persuilla oli suorastaan ainutkertainen tilaisuus hallitusvastuuseen. Ei kelvannut. Tärkeämpää oli puolueen menestyksen turvaaminen tulevaisuudessa, sillä kuka jaksaisi populistisia letkautuksia hallituspuolueelta?
Tämä tilanne on tietysti monipuoluejärjestelmän ongelma. Kaksipuoluejärjestelmässä kyseistä ongelmaa esimerkiksi ei ole. Siinä äänestäjä tietää suurinpiirtein täysin, millaista politiikkaa hänen äänestämänsä puolue voittaessaan tulisi ajamaan. Mutta en pidä sitä hyvänä järjestelmänä Suomeen, sillä kaksipuoluejärjestelmä tasapäistää politiikkaa.
Paras olisi siirtyä Suomessakin Ruotsin mallin mukaiseen listavaalisysteemiin, jossa hallitusblokit muodostetaan jo ennen vaaleja, samoin hallitusohjelma. Näin äänestäjä saa paitsi äänestää omaa puoluetta, myös tietää täysin, ettei tule vahingossa tukeneeksi hallitusta, johon ei puoluettaan halua. Se myös poistaa epärehellisyyttä politiikasta, kun puheensävyä ei voikaan muuttaa vaalien jälkeen.
"Ei monipuoluejärjestelmässä tule koskaan sellaista tilannetta, että omaa puolueohjelmaa saisi kokonaisuudessaan toteuttaa. Politiikka on sopimista, kompromisseja ja yhteistyötä."
Ei varmasti tulekaan. Olen tästä asiasta tismalleen samaa mieltä. Mainitsen vielä varmuuden vuoksi, että edellisen kommenttini ydinsanoman oli tarkoitus olla se, että nk. puolueväki ja tavalliset äänestäjät varmastikin toivovat, että ne asiat, joista sovitaan ja tehdään kompromisseja, olisivat todella sopimisen ja kompromissien arvoisia. Ihan tätä vain halusin siis sanoa. Asian hahmottamiseksi heitän loppuun kärjistetyn esimerkin: olisko esim. Vasemmistoliitto valmis sopimaan Kokoomuksen kanssa lakko-oikeuden poistamisesta, jotta pääsisi mukaan samaan hallitukseen ajamaan vaikkapa kulttuuripoliittisia tavoitteitaan?
Näin ollen en siis henkilökohtaisesti ymmärrä mitä nälvimistä on Persujen päätöksessä jäädä oppositioon. Oletettavasti jotkin sopimukset ja kompromissit, joita he olisivat joutuneet hallitusvastuuta saadakseen tekemään, eivät vain olleet heidän mielestään tekemisen arvoisia.
Perussuomalaisillehan tarjottiin oikeutta äänestää EU-tukipaketteja vastaan. Tosi asia lienee se, ettei Soini halunnut hallitukseen siksi, että hallitusvastuu vaikeana aikana maksaisi puolueen kannatukselle liikaa - eritoten siinä tapauksessa, että demarien jäädessä oppositioon Soinille olisi ollut tarjolla valtiovarainministerin raskaakin raskaampi salkku. Pakoilua suosionkalastelun vuoksi minä en sanoisi kovin vastuulliseksi toiminnaksi.
Lähetä kommentti